Mie oon Udmurtiassa!: Mukavaa matkailua, voitonpäiväahdistusta ja byrokratiaa

Hellurei taas. Viimeisen blogitekstin jälkeen olen myös päässyt reissaamaan – ensin kävin läheisessä pikkukaupungissa Votkinskissa päiväretkellä, sitten vietin pitkän vappuviikonlopun Nižni Nivgorodissa ja viime viikolla toimin turistioppaana Iževskissä, kun sain suomalaisvieraita. Lisäksi pääsin nauttimaan aivan mielettömän ihanasta vieraanvaraisuudesta ja leipomaan perepechejä Jakshurin udmurttikylässä.

Hauskaa on ollut, ja koko ajan on ollut jonnekin hoppu niin, ettei ole ehtinyt pysähtyä. Oppitunnit sentään olen ehtinyt suunnitella ja pitää, ja venäjän tunneillekin olen yleensä ehtinyt.

Toissa päivänä täällä oli voitonpäivä, ja en kyllä millään pystynyt osallistumaan paikallisten riemuun. Miten kukaan voi olla noin innoissaan sodasta? Miten koko valtion suurin juhlapäivä voi olla menneen sodan ylistystä? Ja miten muka miesparat, jotka valtionjohto on käskenyt rintamalle tappamaan muita ihmisiä ja valtaamaan alueita, voivat olla suurimpia sankareita? En vain ymmärrä. Jotain tässä maailmassa vain on niin pahasti pielessä.

Voitonpäiväahdistuksen lisäksi byrokratia ottaa taas päähän aika kovasti. Naurettavaa kyttäystä ja allekirjoitusten keräämistä. Vielä ehkä vähän voisi ymmärrystä riittää sille, että ulkomaalaisena täytyy papereita kirjoitella, mutta kun paikallisetkin joutuvat tekemään mitä kummallisempia asioita. Esimerkiksi työtä ei voi saada toisesta kaupungista, ellei siellä ole virallisesti rekisteröitynyt. Ja rekisteröitymistä ei voi tehdä itse, vaan esimerkiksi vuokranantajan pitää olla mukana toimistossa yms. ja ottaa tietenkin vastuu. Lisäksi prosessi pitää toistaa vuosittain. Täällä edes oman maan kansalaiset eivät voi siis vapaasti (ja helposti) asua, missä haluavat. Mutta onneksi sentään Neuvostoliitto voitti sodan, joten onhan tämä maailman paras paikka asua…

Huoh, anteeksi avautuminen… Oikeasti kyllä suren sitä, etten ole täällä enää kuin vain pari viikkoa. Lukuun ottamatta tiettyjä asioita, on ollut aika kivaa, ja monia ihmisiä ja asioita tulee varmasti ikävä. Aika varma kuitenkin olen (ollut jo alusta asti), että en kyllä toista kertaa muuta Venäjälle. Venäjällä on kiva matkustaa, muttei asua – ainakaan pysyvästi.

Tässä kuvia viime viikoilta.