Arkea Izhkarissa

Hellurei taas! Nyt onkin aika pitkä aika siitä, kun viimeksi kirjoitin. Noh, mitäs on ehtinyt tapahtua?

Kevät on ollut tuloillaan ja muutaman kerran on ollut oikein lämmintä ja aurinkoista. Toissa päivänä satoi kuitenkin 10 senttiä uutta lunta, joten ei täällä vielä ihan kauhean keväistä ole… Päivät ovat vierineet, ja kaikkea on tullut puuhattua, muttei kuitenkaan mitään kovin kummallista.

Olen osallistunut nyt viime viikkoina kahteen kansainvälisen toimiston järjestämään tapahtumaan. Pari viikkoa sitten torstaina kävimme udmurttikylässä katsomassa maslenitsa- eli laskiaisjuttuja. Itse udmurtteihin ja heidän elämäänsä ei retkellä juurikaan tutustunut (toivottavasti myöhemmin sekin onnistuu), sillä ohjelma oli lähinnä turisteille järjestettyä show’ta, mutta oli kyllä todella hauskaa laskea pulkkamäkeä isoilla ilmalla täytetyillä renkailla. Siis senkaltaisilla, joilla lasketaan vesiliukumäissä joissakin vesipuistoissa. Niitä kannattaisi maahantuoda Suomeenkin – vauhti oli hurja eivätkä isohkotkaan hyppyrit sattuneet! Oli myös hauskaa seurata irakilaisten riemua elämän ensimmäisessä pulkkamäessä. Aww :D

Olkinuken poltto

Vähän pöllitty kuva, mutta eikö näytäkin hauskalta!

Toinen retki oli eilen paikalliseen leipätehtaaseen. Kyllä, leipätehtaaseen, ei leipomoon. Retki oli ihan hauska, ja meille syötettiin niin paljon valkoista pullamössöleipää, että kaikki lähtivät tehtaasta pahoinvoivina :D Harmikseni missasin retken takia yhden venäjän tunnin, koska retki loppui 2 tuntia 45 minuuttia myöhässä. Kyllä, kaksituntiseksi ilmoitettu retki loppui melkein kolme tuntia myöhässä. Это Россия! <3 Onneksi kuulin, että oppitunti oli ollut lähinnä toisten esitelmiä eikä uutta asiaa, joten leipäekskursiolla oppi venäjää vähintään yhtä paljon. :D

Leipätehtaassa

Lisäksi olin joku aika sitten kipeänä. Olin kuumeessa pidempään kuin pitkään aikaan Suomessa olen ollut, muttei olo ollut mitenkään erityisen huono. Hurjinta sairastelussa oli se, että tuutorini pakotti minut lääkäriin, tai oikeastaan hankki lääkärin kotikäynnille. Se oli kyllä aika absurdia :DD Lisäksi lääkäri määräsi tavalliseen flunssaan kuutta lääkettä – kyllä kuutta lääkettä. Onneksi miulla ei ollut tarpeeksi käteistä, joten kaveri ei saanut tuotua kaikkia apteekista, mutta nekin joita sitten söin taisivat vain häiritä parantumista, sillä yksi niistä esimerkiksi aiheutti aika ikäviä sydämentykytyksiä. Seuraavan kerran kun sairastan, en kyllä suostu napsimaan mitään turhakkeita! :D

Kipeysherkut

Resepti

No mutta siis, tuosta flunssastakin alkaa olla viikko, ja tämä viikko on ollut mukavasti tavallista arkea: opetusta ja omia oppitunteja. Nyt opettaminen ei enää jännitä samalla tavalla kuin alussa, mutta miulla on vähän epätoivoinen olo suunnittelun suhteen. Oppikirja yrittää opettaa ihan liian vaikeita asioita, ja saisin kai opettaa jotain muutakin, mutten oikein osaa arvioida, mikä olisi tärkeintä. Nyt päätin hypätä yhden oppikirjan kappaleen ohi, ja pitää keksiä jotain järkevämpää sen tilalle, kun suunnitelmissa on nyt aukko…

No sellaista olen täällä puuhaillut. Kulttuurishokki alkaa ehkä laantua, ja vähän jo säikähdin, että kohta olen täällä enää kaksi kuukautta! Iik! Kultturishokki on tosin muuttunut maailmantuskaksi, josta en nyt kuitenkaan jaksa kirjoittaa…

Lähipäivien isoin ongelma on tuntunut olevan, että herkullisen ruuan löytäminen on vaikeaa, ja miulle tuttujen (tai reseptien vaatimien) asioiden löytäminen on välillä työlästä. Etsin esimerkiksi runebergintorttutarvikkeita kolmesta kaupasta, enkä löytänyt paperisia muffinivuokia enkä mantelirouhetta, mutta onneksi mantelien pilkkominen olikin yllättävän helppoa eikä silikonivuoka ollut kallis. Mutta voi kuinka kaipaankaan soijajogurttia. Ja kaurakermaa. Ja hyviä vihanneksia. Nyt täällä on kiutenkin onneksi ortodoksien paastoaika, joten monista ravintoloista saa ihan vegaanista ruokaa, koska paaston aikana ei ilmeisesti saa syödä mitään eläinperäistä. Vuhuu! Kysyn siis lounaalla paastoruokaa, kuten kunnon uskovaisen kuuluu…

Mutta siis tällaisia terveisiä täältä Izhkarista! Hyvää pääsiäistä sinne Suomeen, täällä sitä juhlitaan vasta vappuna. :D Tässä vielä kuvia lähiviikoilta.

Lounas yliopistolla 

Joulu on taas!

Ruokalassa

Loivat mutta hyväkuntoiset rinteet

Нечкино

Kauniit ja vähän vähemmän kauniit runebergintortut

Kulttuurishokkia

Kulttuurishokki, koti-ikävä! Kyllä vaan perhana Suomessa asiat toimii. No ei, onneks Suomen uutisten lukeminen palauttaa aina vähän maan pinnalle siitä, ettei sielläkään asiat ole kovin hyvin. :D Mutta silti, yhyy! (Ei, en silti kadu sitä, että olen täällä – pitäähän sitä vähän seikkailla.)

Yritin tehdä Kahoottia (nettipeliä opetukseen) perjantain oppitunnille, mutta netti lakkasi toimimasta, joten rupesin purkamaan ajatuksia. Tässä nyt pari asiaa, mitkä ovat ärsyttäneet lähiaikoina.

Kyllä täällä välillä huomaa vähän liiankin hyvin ”ihanan” Neuvostoliitto-perinnön… Järkyttävä kontrolli ja ulkomaan pelko. Kerroin pari päivää sitten Annalle, että aion pitää epävirallista suomen kielen keskustelupiiriä, ja Anna sanoi että meidän (kyllä, hänen – tuutorini – ja minun) pitää  käydä ilmoittamassa asiasta kansainväliseen toimistoon, muuten hän – tuutori – saa kyselyn asiasta, että mitä ihmettä _hänen vastuullaan_ oleva ulkomaalainen sooloilee. Mitä helvettiä oikeesti. Argghhg.  Tuutori joutuu ongelmiin, jos en ilmoita kansainväliseen toimistoon epävirallisista keskusteluilloista… Emme ole vielä menneet, mutta ärsyttää jo valmiiksi, vaikka kuulemma eivät he keskustelupiiriä kiellä, siitä pitää vain ilmoittaa.

Töitä täällä myös on kaikille, kuten vanhoina hyvinä aikoina (tosin ilmeisesti työttömyyskin on ongelma…). Kun menen kuntosalille, menen ensin yhdelle tiskille ja annan palvelunarikkaan takkini. Seuraavaksi kävelen toiselle tiskille, jossa maksan kertamaksun (tosin voisin hankkia useamman kerran kortin, jolloin välttäisin tämän vaiheen). Kun olen maksanut ja saanut kuitin, menen kolmannelle tiskille, jossa näytän kuitin ja saan avaimen pukukopin kaappiin. No sitten pääsen jumppaamaan.

Viime tekstissä mainitsin kierrättämisen, ja sen lisäksi on ihan turha puhuakaan kasvissyönnistä tai eläinten oikeuksista. Kissoja luovutetaan kahden viikon ikäisenä ja sirkuksessa kengurut pidetään seisomassa kahdella jalalla kuristamalla kaulapannalla. Ei sillä, että Suomessakaan eläinten hyvinvoinnissa olisi kehumista, mutta täällä ollaan kyllä jääty vielä järkyttävämmälle tasolle.

En oikeasti tällä hetkellä keksi, mikä täällä Venäjällä on paremmin kuin Suomessa, koska olen selvästi jossain kulttuurishokin kriisivaiheessa. Tosin työjuttuhan on periaatteessa hyvä, mutta sekin palkka, mitä narikan täti (yleensä siis narikassa on töissä vanhempi naishenkilö) saa, on ihan järkyttävän pieni, joten enpä tiedä siitäkään :D

Nyt taas netti toimii, joten pitänee jatkaa töitä. Teksti on täynnä hajanaisia huomioita ja jättää niin monta asiaa kertomatta, ettei sitä edes ehkä kannattaisi julkaista. Kulttuurishokki on kuitenkin olemassa, joten päätin antaa sen näkyä. :)

Maalla.

Annan isovanhempien koira. Aww!

Retkellä Kungurin jääluoliin maanantaina. 

Lehmä on kone. Tuskin taideteos kuitenkaan kritisoi tuotantoeläinten pitämistä koneina...

Venäjästä

Venäjä. Naapurimaa. Vain 80 kilometrin päässä Joensuusta, mutta silti niin kaukana.

Kun päätin hakea opetusharjoittelupaikkaa Izhevskistä viime syyskuussa, en ollut käynyt tässä maassa kuin kerran, ja sekin oli päiväristeily Saimaan kanavaa Viipuriin, jolloin maissa oltiin vain kolmisen tuntia. Viisumi oli minulle useita vuosia niin suuri rajoite, etten ollut tullut ikinä matkustaneeksi tänne. Kyllähän viisumi on melko helppo saada, mutta miksi maksaa siitä, että pääsee rajan yli, kun voi matkustaa Eurooppaankin?

Miksi olen täällä siis nyt? Kun olin fuksi, näin mainoksen suomen kielen opetusharjoittelupaikasta Arkangelissa, ja päätin, että tuonne minä vielä lähden. Aloitinkin toisena opiskeluvuotena Venäjän opinnot kielikeskuksessa, jotta pärjäisin sitten lähdettyäni jotenkin. Myös Trans-Siperian radan köröttely on ollut unelmissa, ja miksi en siis kokeilisi venäläisiä junia vähän lyhyemmällä matkalla?

Mutta mikä Venäjässä on kiehtonut? Sen hulluus varmaankin. Se on niin lähellä, mutta niin vieras ja sekopäinen. Ville Haapasalo on esitellyt mitä kummempia asioita naapurimaastamme, ja kyllähän minäkin olen halunnut vähän seikkailla.

Myös Tarton vaihdon aikana löytämäni fennougristipiirit ovat vaikuttaneet siihen, että Venäjälle on ollut päästävä. Onhan sukukansojen alueita mielenkiintoista nähdä. Izhevsk, udmurtiksi Izhkar (Ижкар) on Udmurtian pääkaupunki, ja udmurtithan tunnetaan mm. Buranovskie Babushki -Euroviisu-mummoista.

Eli vaikka olen siis halunnut nähdä tämän maan, ei minulla ole ollut mitään erityisen kiiltävää kuvaa tästä valtiosta. Nyt kun olen ollut täällä melkein neljä viikkoa, minusta tuntuu, että onhan tämä hieno maa, mutta myös oikeastaan aika kamala… :D


Mikä (Venäjässä) ärsyttää:

– Byrokratia ja kontrolli. Tiesinhän minä, että tämä on byrokratian (ja korruption) luvattu maa, mutta silti. Olen rekisteröitynyt ja antanut passini kopioitavaksi miljoonaan paikkaan. Tarvitsisin lääkärintodistuksen, että pääsisin uimahalliin. Minun pitää ilmoittaa yliopistolle aina, kun poistun Izhevskistä. Kun opetan, minun pitää erikseen pyytää ihmistä avaamaan luokan ovi ja tietokone. Hanti-Mansiskin Ifusco on ilmeisesti siirretty huhtikuulta syyskuulle halllinnollisista syistä... Tätä listaa voisi jatkaa vaikka kuinka, mutta en nyt tee sitä...

– Monet asiat ovat niin rumia. Siis esim. talot ja huonekalut. Toisaalta venäläinen tyyli on niin ihanan kamala, että en voi olla pitämättä siitä :D Huomaan vähän kaipaavani skandinaavista yksinkertaisuutta, vaikka Suomessa tykkään yleensä päinvastaisesta.

– Suunnittelu. Ilmeisesti esim. kursseille, joita opetan, ei ole olemassa mitään opetussuunnitelmaa. Minun, harjoittelijan, pitää siis tietää ja päättää, mitä opetan esimerkiksi aiheesta "suomen kielen keskustelukurssi". No, ei siinä, tietysti suunnittelu kuuluu opettajan työhön, mutta se, ettei minkäänlaisia raameja ole, tuntuu vähän hankalalta. Mutta se on ilmeisesti maan tapa :D

– Venäjän kurssini on todella hyvä. Opettaja on mukava ja taitava, ja pääsemme kunnolla harjoittelemaan ja käyttämään kieltä. Kuitenkin kurssia pitäisi olla neljä kertaa viikossa, mutta se on vähintään kerran viikossa peruttu eri syistä. Huoh!

– Ympäristöä ei kyllä mietitä lainkaan. Kaikissa rakennuksissa on sairaan kuuma, koska lämmitys tuntuu olevan täysillä, ja muovia tuhlataan mitä kummallisimmilla tavoilla. Esimerkiksi kuntosalilla pitää n. 50 metrin matkalle laittaa joka kerta muovisuojat kenkiin, kun voisi vaikka kävellä sukkasillaan tai vaihtaa sisäpelikengät… Muovisuojat menevät tietysti yhden käyttökerran jälkeen sekajätteeseen. Muoville kyllä löytyy kierrätysasioita, mutta kämppikseni pitää minua todella outona, kun haluan kierrättää pulloni… (En kyllä tiedä, mihin erikseen kerätyt jätteet sitten lopulta päätyvät…)



Noniin, tähän piti sitten kirjoittaa, mikä on kivaa, mutta surullista kyllä lista taitaa jäädä pieneksi. Oikeasti olen enimmäkseen iloinen, että olen täällä, mutta jotenkin nyt negatiivisia asioita tuli mieleen enemmän.

– Seikkailu. Uusien asioiden näkeminen ja kokeminen. Silmien avautuminen.

– Mukavia ihmisiä. Tavallisia elämiä.

– Useimmissa taloissa on paksut seinät ja leveät ikkunalaudat. Toivottavasti se tarkoittaa sitä, että eristys on hyvä! Ikkunalaudalla voi myös säilyttää asioita. Monissa paikoissa, kuten yliopistolla, ikkunalaudat ovat täynnä kukkia.

– Kauniitakin asioita on paljon. Kukkia, kuoseja, ikkunalautoja, puita…


Nonni, siinäpä sitä. Seikkailua Venäjällä, sitä tämä on. Ei harmita sitten joskus palata koti-Suomeen, mutta ei kyllä kadutakaan, että tulin tänne! Nyt suunnittelemaan tunteja, ja ehkä ensi kerralla kirjoitan positiivisemmin :D

P.S. Oikeesti minnuu ärsyttää vielä muutama muukin juttu, mutta en jaksa niistä nyt kirjoitella, jottei menis ihan valittamiseks, kun kuitenkin kaikki on oikeesti hyvin :)

Tässä kuvia viime viikonlopulta.

Näkymä huoneeni ikkunasta

Asuntolassa

Outo suljettu asuinalue

Ilmeisesti kaupungin pääkirkko