Täällä sitä ollaan! Oujee!

Sain juuri suunniteltua ensimmäisen oppituntini, joka on huomenna.




Olen siis ollut Venäjällä jo reilun viikon. Ylitin rajan Allegrolla viime viikon maanantaina, minkä jälkeen vietin kaksi yötä Pietarissa syksyn intesiivikurssilta tutun Olyan luona. Seikkailimme kaupungilla Olyan, Rusyan ja Dashan kanssa, ja pääsin jopa piipahtamaan venäjänkielisellä luennolla tutussa Herzenin valtionyliopistossa. Oli hienoa viettää aikaa mukavassa seurassa, ja Pietari oli sateinen, mutta kaunis!

Olya, mie, Dasha, Rusya

Izhevskiin saavuin 30 tunnin junanmatkan päätteeksi torstai-iltana yhdeksältä paikallista aikaa (Sake, toivottavasti luet tän!). Junassa oli oikeasti ihanaa! Olenhan unelmoinut transsiperian radan matkustamisesta, joten 30 tuntia ei edes ollut pitkä aika. Oli jännää istuskella, lukea, syödä nuudeleita, pelata korttia ja yrittää puhua venäjää. Onneksi vaunussa oli myös eräs englantia puhuva herrasmies, joten uuden korttipelinkin säännöt selvisivät. Kuten venäläiset ystäväni sanoivat, matkan lopuksi kaikki olimme kuin yhtä perhettä. Avovaunu oli kyllä hyvä ratkaisu. Miulla ei ikävä kyllä ole kunnon kuvaa siitä, millaista vaunussa oli, mutta viikkoa aiemmin matkustaneen Annan kuvassa vaunu on samanlainen:




Tässäpä lisäksi miun omia kuvia – eväitä ja maisemia pysähdyspaikoilta.

:P

Näkymä yläpediltä

Toinen kahdesta pidemmästä pysähdyksestä

Entäpä sitten itse Izhevsk ja Udmurtian tasavalta? Aika on kulunut siivillä ja kaikki on niin erilaista. Olemme viettäneet Annan – Viron kämppikseni ja paikallisen tuutorini – kanssa paljon aikaa. Olemme hoitaneet aivan älyttömän määrän rekisteröitymisiä ja muita byrokatian ihmeitä, shoppailleet, syöneet ulkona ja käyneet hiihtämässä.

Annan kanssa syömässä ja shoppailemassa...

Eilen maanantaina arjen olisi pitänyt alkaa, mutta ei miulla ollut muuta kuin venäjän tasotesti (olen joko tasolla A1 tai A2, ja menen joka tapauksessa kurssille, jonka taso on A2), ja laitoksella kollegan synttärit. Tänään sentäs pääsin jo suunnittelemaan tuntia ja osallistumaan udmurtin kielen tunnille. Siinä kielessä vasta ässiä onkin…

Udmurtian osavaltion presidentinlinna

Eniten täällä kummastuttaa byrokratia, ei herranjumala. Joka paikassa pitää passia näyttää ja allekirjoittaa jotain. Turhaan ei ole Venäjällä maine byrokratian ihmemaana. No, ihmisillä on sentäs töitä!

Toinen mieltäni liikuttanut asia on teiden kunto. Teillä ei joko ole lunta (vaikka sää on ollut täällä nyt koko ajan täydellisen talvinen – paljon lunta ja pikkupakkanen), sillä niille on tungettu jotain myrkkyä. Tai sitten teille ei ole tungettu myrkkyä ja ne ovat älyttömän epätasaisia ja paikoitellen peilikirkasta jäätä. Olen jo alkanut oppia, kuinka täällä kävellään. Ehkä nilkkani vahvistuu niin, ettei se enää ikinä pyörähdä! Tai sitten se pyörähtää ja murtuu taas. Uskon kuitenkin enemmän tuohon aiempaan :D

Tie yliopistolta kotiin

Jaahas, siinäpä sitä sitten oli. Ajattelin kirjoitella tätä blogia aina silloin tällöin ja lisäillä tänne kuvia. Tekstien laadusta en takaa mitään, mutta yritän olla kirjoittamatta romaania, että jaksan aloittaa aina seuraavalla kerralla :D

Тау!

(Tarton blogini teema oli kiitos, ja opin eilen kiitoksen udmurtiksi. Tuo lausutaan siis tau, koska se on kirjoitettu kyrillisillä kirjaimilla, vaikkei se siltä näytä. Enkä nyt muista, mikä ”ässä” tulee on heiheihin udmurtiksi, joten en voinut kirjoittaa sitä :D)

P.S. Blogin ulkoasu on vielä aika ruma – keskityn sen parantamiseen myöhemmin!